Mikko Korhosen upea voitto China Openissa nosti kotimaista golfkiimaa juuri oikeaan aikaan. On hienoa nähdä, miten pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta. Voiton kautta auennut paikka vuoden toiseen major-kilpailuun antoi varmasti kokemusta siitä, mitä top 100 -pelaajalta vaaditaan joka viikko. Uskon vahvasti, että tällä kaudella nähdään vielä useampi suomalainen uroteko vanhan mantereen pääkiertueella.
Tässä lehdessä tapaamme Minea Blomqvist-Kakon, joka kertoo rehellisesti kuulumisiaan. Jo hyvin nuorena golfmaailman huipulle noussut Minni on ollut Suomi Golfin keulakuva jo pidemmän aikaa, aina yhtä iloisena ja avoimena. Hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan on varmasti hyötyä monelle golfarille.
Tiger-mania palasi lopullisesti Mastersissa, jossa koko urheilumaailman ”all time come back” esiteltiin katsojille – katsojaluvut räjähtivät ja koko golfteollisuus sai tarvitsemansa nousun. Brooks Koepka jatkoi vahvoja esityksiä US PGAssa; hänen neljä voittoa viimeisestä kahdeksasta major-kilpailusta on huikeaa dominointia, ottaen vielä huomioon kilpailutilanteen lajin huipulla.
Yksi lajin kehityksen kannalta merkittävä uutinen oli Discovery Channelin laajentuminen yhä voimakkaammin golfbisnekseen. GOLFTV:n perustanut mediajätti osti myös maailman tunnetuimman golflehden GolfDigestin. Discoverin suunnitelmat lajin digitalisoitumisen suhteen ovat hyvin mielenkiintoiset.
Merkillepantavaa on ollut myös golfmuodin kehitys niin miesten kuin naisten puollella. On kiva katsoa tv-lähetyksistä golfin brändilähettiläitä, joiden tyylistä voi ottaa ripauksen vaikka omaankin peliin. Täytyy muistaa, että reilu kymmenen vuotta sitten Tigerin lanseeraamalla mock-kauluksella ei päässyt pelaamaan kaikille Suomen kentille.
Nyt tilanne on toinen – maailma muuttuu.
Loistavaa kevättä kaikille lukijoillemme,
Mikko Manerus Päätoimittaja
Henkilö
Unelma omien unelmien takana
Minni Blomqvist-Kakko antoi Golf Societylle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa omaan maailmaansa päiväkirjamerkintöjensä kautta. Elämänohjeet ovat tuoneet voimia kilpailuihin ja harjoitteluun, niistä Minni on saanut iloa arkeen ja uskoa vaikeina aikoina. Osa teksteistä on omia, osa toisilta lainattua. Kokemuksiaan golfista ja elämästä Minni haluaa jakaa kaikille golfareille Pickalan opetusakatemiassa. Tervetuloa Minnin maailmaan.
Minea Blomqvist-Kakko saapuu aurinkoisesti hymyillen – kuten aina. Roope Kakko alkaa heti esitellä innoissaan Pickalan juuri remontoitua harjoitusstudiota. Opetusolosuhteet keväällä avatussa MR Golf Schoolissa ovat huippuluokkaa.
”Ankkalinnan akatemia.” Minni toteaa ja hymyilee. Yksi pariskunnan suurista toiveista on toteutunut.
”Unelma omien unelmien takana.”
”Pääsin 17-vuotiaana harjoittelemaan Yhdysvaltoihin parhaiden kanssa ja tavoittelemaan omia unelmiani. Päätin jo nuorena, että kerään reppuuni vaan parhaat muistot ja opit, joita haluan jakaa muillekin.”
Pickalassa keväällä aloitettu opetustoiminta toi samalla uuden käänteen golfperheen arkeen. Viime vuonna nelihenkiseksi kasvaneen perheen koti on nyt entistä tiiviimmin Suomessa.
Se intohimo millä Minni esittelee opetustiiminsä visioita, miten golfin ilosanomaa voidaan viedä pienimmistä junioreista aina seniori-ikäisille, ei jätä kylmäksi. Keskeisenä ohjenuorana on koko ajan lajin hienot arvot. Samaan aikaan Minni haluaa laittaa itsensä kunnolla peliin. Samalla tavalla sata lasissa kuin peliaikoina.
“Haasta, haasta, haasta itsesi!!”
”Piirrä omat nuotit ja soita oman elämäsi laulua!”
”Managerini Hjallis Harkimo totesi aikoinaan, että peliuran jälkeen siirryt sitten markkinointihommiin. Vastasin Hjallikselle suoraan, että haluan peliuran jälkeenkin olla golfin parissa töissä. Se oli selvää jo pienestä tytöstä lähtien.”
”Hymyile sisältä päin ja katso haasteen edessä, miten tytön käy.”
Pickalassa toimivassa MR Golf Schoolissa Minni tiiminsä kanssa haluaa jakaa osaamistaan kaikille. Minni koordinoi toimintaa, kun Roope keskittyy kilpapelaamiseen. Arvokkaana osana opetustoiminnasta vastaavina ovat akatemian head coach Tommi Laitto ja pro Tuomas Tuovinen.
Minni korostaa ”meidän tiimin” merkitystä ja ymmärtää, että akatemian on vasta ottamassa ensiaskeleitaan. Kuten urheilijan elämässä, taustatiimissä vastuu jaetaan ja henkilöihin luotetaan, kunhan jokainen hoitaa oman ruutunsa.
”Omista oma peli, pidä langat käsissä.”
Minea Blomqvistin peliuran alku oli huikea, ja maailma oli avoin. Hän voitti ensimmäisenä suomalaisena golfarina pääkiertueella vuonna 2004 ollessaan vasta 19-vuotias. Menestys ruokki menestystä ja itseluottamus oli huipussaan.
”I see trees of green, red roses too I see them bloom for me and you And I think to myself what a wonderful world.”
Louis Armstrongin ikivihreä alkoi soimaan Unkarissa päätöskierrosta edeltävänä iltana ja toi rauhallisuuden Minnin mieleen. What a wonderful world: soi mielessä kierroksen aikana ja kuului myös voittajan esittämänä voittopuheessa.
Minni painottaa, että Ladies European Tourin osakilpailujen voittojen takana oli ennen kaikkea rauhallisuuden kautta saatu luottamus omaan tekemiseen.
Neljä vuotta myöhemmin Minni latautui viimeiseen kierrokseen Espoossa merenrannassa mentaalivalmentajansa Terhi Beilinsonin kanssa. Treeni oli onnistunut. Keho ja mieli olivat valmiina voittotaisteluun.
”Nuottaniemen ranta ja sen rauhallisuuden säilyttäminen sekä sen vahvan tunteen siirtäminen kentälle. Puttailen peilin edessä ja sieltä katsoi luottavaiset päättäväiset silmät.”
Seuraavana päivänä Talissa päätösviheriöllä Minni on tyyni. Nelimetrinen birdieputti uppoaa ja sinetöi voiton – kuten edellisiltana peilin edessä.
Muistot onnistuneista treeneistä voivat virittää mielen oikeaan tilaan vuosienkin jälkeen. Nuottaniemen rantaan Minni on palannut monta kertaa.
”Hyvät ehjät treenipäivät, jotka on vedetty 100 % tarkoittaa ehjiä kisapäiviä. Kun venyy ja haastaa itseään treeneissä, osaa venyä sitten kisatilanteessakin.”
23-vuotiaana Minnillä oli ansiolistalla kaksi voittoa Euroopassa, pelioikeus USA:n LPGA Tourille ja hallussa kaikkien aikojen alhaisin tulos majoreissa (62 lyöntiä, -10). Hjallis toimi managerina ja tavoitteena oli iso läpimurto naisten eliittiin. Luotto omaan peliin oli kova. Minni tunnettiin kovasta taistelutahdostaan, joka sai pelikaverin toteamaan kierroksen jälkeen:
“U gonna make an up&down even from the trash can. Teet up&downin vaikka roskakorista.”
Minni kirjasi päiväkirjamerkinnät aiemmin vihkoihin, joihin hän palasi niin hyvinä kuin vaikeina hetkinä. Tällä hetkellä puhelimesta löytyy tuhat ajatusta sekä golfista että elämästä. Osa suomeksi, osa englanniksi. Parhaimmillaan niitä syntyy päivittäin. Muistiin hän kirjaa myös parhaat muilta opitut oivallukset.
“Fall in love with every shot. Rakastu jokaiseen lyöntiin.”
”Minulla oli kyky nuorena keskittyä aina onnistumisiin, mutta vaikeina aikoina jouduin opettelemaan tätä unohtunutta vahvuutta. Aloin tehdä päinvastoin ja reagoin yhteenkin huonoon lyöntiin vahvasti, vaikka niitä hyviäkin oli kasapäin”, Minni kertoo ja ajatukset siirtyvät Pia Nilssonin ja Lynn Marriotin akatemiaan Arizonaan.
Valmentajat olivat tärkeitä mentoreita erityisesti uran alkuvaiheessa. Heidän viisautensa ovat matkanneet muistikirjoissa pelimatkoilla ympäri maailmaa.
“Be careful what u store in your own memory box. Olen varovainen mitä varastoit muistiisi.”
Yksikään peliura ei ole kuitenkaan pelkkää auringon paistetta. 16 vuoden aikana Minnilläkin on tullut välillä haasteita eteen ja luottamus omaan tekemiseen hävinnyt.
”Älä mene kehässä nurkkaan”
Välillä golf on koetellut.
”Rohkea ihminen ei ole hän, joka ei pelkää, vaan hän, joka voittaa tuon pelon.”
Luovuttaminen ei ole kuitenkaan kuulunut Minnin sanavarastoon. Oli pakko löytää oma sisäinen kuningas Arthur.
”Olisi helppoa antaa periksi, mutta vain rohkeat saa miekan irti kivestä.”
”Rohkeus on katsoa pelkoa suoraan silmiin ja sanoa, että mä nujerran sut. Se on kaksinkamppailua.”
2010-luvun alusta Minniltä löytyy omia päiväkirjamerkintöjä paljon. Huippu-urheilija on monesti aika yksin tuntemustensa kanssa. Golfarilla on täysi vastuu omasta toiminnasta, koska ei ole joukkuekavereita. Minni kiittelee erinomaista tukipiiriään, mutta lopulta koviakin päätöksiä pitää tehdä yksin.
”Parhaat paikat löytyvät eksymällä.”
Minni on aina elänyt vahvasti tunteiden vuoristoradalla, joten kehon ja mielen saaminen oikeaan tilaan on ollut tärkeää. Musiikki, luonto, hengittäminen ja rentousharjoitukset ovat tärkeitä virittäytymisessä niin kilpailutilaan kuin arjen haasteisiin.
”Vedän aina fysiikkatreenit sata lasissa, mutta kehonhallinta on ollut minulle henkireikä. Se fiilistellään.”
Kun tehdään esimerkiksi kuntotreeniä, on Minnin mukaan helppo vetää aina täysillä. Golfissa 18 väylän aikana voi kuitenkin tulla paljon vastoinkäymisiä, joten on tärkeää, miten ne otetaan vastaan ja miten ne käsitellään. Se vaatii jo enemmän.
”Sietäminen ja hapotus golfissa tarkoittavat eri asioita.”
”Hei, tääkin on ihan hyvä. Ajatus on varmaan ollut se, että joku on näyttänyt epäluottamusta minua kohtaan tai sanonut jotain negatiivista.” Minni pysähtyy hetkeksi, nielaisee ja lukee puhelimensa ruudulta:
”Kukaan ei pysty viemään sinun intohimoa ja rakkautta golfista ja kilpailemisesta pois. Sitä ei voi kukaan varastaa.”
Pienen tauon jälkeen löytyy toinen suosikki.
”Mä en ole mistään lasista tehty vaan täydestä teräksestä. No, ehkä puusta koska jotain pehmeetä minussa on.”
Kunnon nauru raikaa taas Pickalan opetusstudiossa.
Tapaamiset Minnin kanssa ovat aina inspiroivia. Harvassa on niin rohkeat ja aidot ihmiset. Välillä tarinoita kuunnellessa silmäkulma kostuu, suurimman osan ajasta voi vain hymyillä.
”Jos päätös on tehty ajattelulla sydämestä asti, niin se voima on niin suuri sisällä, että ei sitä mikään riko.”
Teksti: Tero Parkkinen Valokuvaaja: Olga Poppius Tyyli, meikki ja hiukset: Katja Teinilä
Tiedustelut: Valkoinen pallokuvioinen harsomekko, Valkoinen takkimekko,valkoinen bleiseri, valkoiset paksupohjaiset tennarit, valkoinen keeppijakku, Zara / 09-121660, zara.com Valkoinen toppi, Weekday / 09-4789 5153, weekday.com Valkoiset stretch shortsit, Kappahl / 09-25226200, kappahl.fi Luonnonvalkoinen toppi, Samsoe&Samsoe / +359406316991, samsoe.com Valkoinen hame, COS / +358-20332157, cosstores.com Valkoinen tiukka kotelomekko, Monki / 09 5422 8801, monki.fi
Beauty
Kopioi Minean luonnollisen raikas kansi-meikki, joka suojaa sekä hoitaa ihoa ja pysyy kauniina satoi tai paistoi.
Kiehl´s Ultra Facial Cream
Kiehl´s Ultra Facial Cream 50ml kosteusvoide sulautuu täydellisesti meikin alle ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti 24 tuntia. Kiehls, 29,50€ kiehls.com Loreal Finland Oy (09) 452 631
Lancomen Monsieur Big
Lancomen Monsieur Big vedenkestävä ripsiväri tuuheuttaa ripset upeasti ja kestää sadekuuroissakin. Lancôme, 29,50€ lancome.com Loreal Finland Oy (09) 452 631
Biothermin Biocils
Biothermin Biocils Waterproof 100ml silmämeikin-puhdistusaineella saat myös vedenkestävät meikit pois silmäräpäyksessä. Biotherm, 24,50€ biotherm.com Loreal Finland Oy (09) 452 631
Bobbi Brown
Bobbi Brown Intensive Skin Serum Foundation SPF 40 meikkivoide tekee ihosta luonnollisen kuulaan hoitaen ja suojaten sitä tehokkaasti sekä auringolta että muilta ulkoisilta rasitteilta. Bobbi Brown, 57,90€ bobbibrown.com Stockmann (09) 121 3310
MAC Mineralize Give Me Sun
MAC Mineralize Give Me Sun aurinkopuuterilla saat loihdittua hetkessä kasvoille kauniin auringon hehkun. MAC, 39,50€ maccosmetics.com +358 (0) 44 719 8983
Giorgio Armani Eyes To Kill
Giorgio Armani Eyes To Kill Stellar Eyeshadow luomivärin sävyllä Halo tekee katseesta luonnollisen mutta hehkuvan intensiivisen. Giorgio Armani, 39€ armani.com Loreal Finland Oy (09) 452 631
YSL
YSL Rouge Pur Couture Vernis á Lévres Vinyl Cream huulilakan sävyllä Nude Pulse saat huulille kestävän kauniin punan. YSL, 39,50€ yslbeauty.com Loreal Finland Oy (09) 452 631
NYX Professional Makeup
NYX Professional Makeup High Definition Blush poskipunan sävy 15 Pink the Town raikastaa ja viimeistelee luonnollisen meikin. NXY, 8,30€ nyxcosmetics.com Loreal Finland Oy (09) 452 631
BC Bonacure Sun Protect
BC Bonacure Sun Protect Prep & Protection Spritz 100ml Hiussuihke suojaa ja ravitsee hiusta aurinkoisella golfkentällä ja sen jälkeen. Schwarzkopf, 8,90€ schwarzkopf.fi +358 (0)40 9676 980
Beauty Editor: Katja Teinilä
Fashion
Klassisen raikas valkoinen on aina muodikas valinta kesän golf-kierroksille sekä vapaa-aikaan.
1 J. Lindeberg
Birdie- paidassa on asennetta. J.Lindeberg, 140€ jlindeberg.com +35845 6610513
2 J. Lindeberg
Irtohihat antavat kevyen kompression ja +50 UV-suojan. J.Lindeberg, 20€ jlindeberg.com +35845 6610513
3 J. Lindeberg
Joustavat shortsit takaavat hyvän istuvuvuuden. J.Lindeberg, 100€ jlindeberg.com +35845 6610513
4 J. Lindeberg
Valkoinen lippis suojaa auringolta. J.Lindeberg, 100€ jlindeberg.com +35845 6610513
5 J. Lindeberg
Golf-mekon vekkihelmat piilottavat alleen shortsit. J.Lindeberg, 100€ jlindeberg.com +35845 6610513
6 New Balance
Tennareissa on asennetta. New Balance, 129€ newbalance.com (09) 859 591
7 Adidas
Valkoiset tennarit Adidas Originals. Zalando, 109,95€ zalando.fi
8 Björn Borg
Sporttinen hame paljastaa sääret. Björn Borg, 49,95€ bjornborg.com (09) 644 233
9 Björn Borg
Jalat rentoutuvat sandaaleissa. Björn Borg, 24,95€ bjornborg.com (09) 644 233
10 Gant
Valkoinen paitapusero on aina varma valinta. Gant / Profashion, 149,90€ gant.com 0207545030
Heikki Sorsan esiintyminen Salt Lake Cityn talvikisoissa 2002 on yksi ikonisimpia hetkiä suomalaisessa urheiluhistoriassa. Se symbolisoi hienosti uuden lajin mukaantuloa olympialaisiin ja muistutti hyvin, mistä urheilussa on kyse.
Irokeesi, pinkit lasit ja positiivinen heittäytyminen tekivät Heikki Sorsasta kaikkien suosikin. Samalla innolla hän osaa nauttia hetkestä yhä edelleen.
Heikki Sorsalle lumilautailu ja urheilu ovat olleet koko elämä. Hän on aina osannut kilpailla tosissaan, mutta samalla hauskaa pitäen. Työn ja vapaa-ajan täyttää edelleen liikunta eri muodoissa. Golf on niistä yksi rakkaimpia.
”Haluan vain pitää hauskaa. Sääntöjä ja peliä pitää kunnioittaa, mutta golfia ei pidä ottaa liian vakavasti. Mitä tahansa teenkin, on aina parempi tehdä se hymyillen”, tuumaa Sorsa ja räväyttää valloittavan leveän hymynsä.
”Haluan aina pitää kiinni omasta tyylistäni – myös golfkentällä.”
1 Heikki Sorsa
2 Heikki Sorsa
3 Heikki Sorsa
”Haluan aina pitää kiinni omasta tyylistäni – myös golfkentällä.”
Golfkentällä Sorsa pääsee nauttimaan yhdessä olosta kavereidensa kanssa ja pitämään hauskaa neljäksi tunniksi. Kun suuntaa ykköstiille, unohtuu kaikki ja pitää keskittyä vain seuraavaan lyöntiin.
Sorsa löytää golfista ja surffauksesta paljon samaa.
”Vaikka kierros on ollut huono, yksi lyönti voi pelastaa kaiken. Samalla tavalla surffauksessakin yksi hyvä aalto voi pelastaa koko päivän.”
Käsittämättömiä temppuja lumilaudalla tehnyt mies vakuuttaa, että golf on lajina paljon haasteellisempi kuin lumilautailu.
”Golf on vaikeampaa – siitä ei ole mitään epäselvää. Ainakin minulle se on vaikeampaa. Tykkään golfista, koska sitä oppii pelaamaan nopeasti niin, että se on hauskaa. Mutta jos haluaa oppia lajin kunnolla, on se todella vaikea.”
Tällä hetkellä Sorsa nauttii perhe-elämästä ja pienten lastensa kanssa touhuamisesta. Ammattilaislaskijan uraansa hän muistelee hyvin kiitollisena.
”Se oli hienoa aikaa, kun pääsin laskemaan ja matkustamaan kavereiden kanssa ja samalla opin paljon elämästä.”
Omien sanojen mukaan lumilautailu myös pelasti hänen henkensä. Nuoruuden porukasta puolet aloitti skeittaamaan ja lumilautailemaan, toinen puoli huumeiden käytön.
”Meillä ei ollut nuorena aikaa tehdä mitään muuta, joten emme joutuneet pahoille teille. Äitinikin oli sitä mieltä, että minulla oli aivan liikaa energiaa lapsena, joten ulkona olo ja urheilu olivat minun pelastukseni.
”Katso lisää Heikki Sorsan tarinasta Golf x You -videolta. Samalla selviää, mikä on hole-in-par ja miten se syntyi.
Teksti: Tero Parkkinen Kuvat: Johannes Vähätalo ja Getty Images golfxyou.com
Matkailu
Nousevan golfmatkailun maa
Osaatko nimetä maan, joka on pinta-alaltaan vain 11 prosenttia Suomea suurempi, mutta siellä on kolmanneksi eniten golfkenttiä maailmassa? Jos et vielä pääse kärryille, niin helpotetaan sen verran, että tämä maa järjestää kesäolympialaiset vuonna 2020.
Japani on noussut hiljalleen suomalaisten golfareiden tietoisuuteen mielenkiintoisena matkakohteena, ja monet matkatoimistot ovat ottaneet tai harkitsevat Japanin ottamista kohdevalikoimiinsa. Finnairin sinivalkoiset koneet lentävät useamman kerran viikossa suoria lentoja viiteen japanilaiskaupunkiin, joten sitä kautta Japanin tavoitettavuus on huippuluokkaa.
Mikä Japanissa sitten houkuttaa? Miksi tuttu ja turvallinen Thaimaa kannattaisi vaihtaa Japaniin, tai mikä vika Espanjassa ja Portugalissa on?
Japania kannattaa lähestyä golfia suurempana kokonaisuutena, sillä parin viikon matkan aikana on mahdollista tutustua golfin lisäksi myös japanilaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Kulinaristille Japani tarjoaa unohtumattomia makuelämyksiä tuoreesta sushista maukkaisiin rameneihin ja perinteiseen misokeittoon. Historiasta kiinnostuneille Japanista löytyy monta tarinaa kerrottavaksi muun muassa samuraikulttuurin synnystä ja pitkästä keisariajasta, jonka juuret ulottuvat jopa yli 2000 vuoden taakse.
Japanilaiset golfkentät, joita on muuten reilusti yli 2000 kappaletta, ovat aivan oma lukunsa maailman golfkenttien joukossa. Kentät ovat huippuunsa hiottuja kokonaisuuksia, joissa asiakkaiden aisteja tyydytetään virheettömällä kentänhoidolla, mieleenpainuvilla maisemilla ja monilla erikoisilla tavoilla, joihin ei muissa golfkulttuureissa juuri törmää.
Vai miltä kuulostavat itsestään ajavat neljän hengen golfautot, taukokioskilla oleva golfhanskojen kuivaamiseen tarkoitettu uuni tai ihmisiä ylämäessä auttava liukuhihna?
Japanissa golfkierrokseen kuuluu yleensä myös vajaan tunnin mittainen lounastauko, jonka aikana nautitaan greenfee-maksuun kuuluva maittava lounas, ja kierroksen jälkeiset spekuloinnit hoidetaan terassin sijaan golfklubin yhteydessä olevassa kylpylässä.
Japanin golfbuumi oli kiivaimmillaan 1980-luvulla, jolloin golf ja bisnes kulkivat käsi kädessä, ja golfin pelaamisen hinnat karkasivat tavallisten japanilaisten ulottumattomiin. Hulluimmista ajoista on tultu siihen pisteeseen, että japanilaisten golfareiden määrä on Tokyo Shimbun -sanomalehden mukaan laskenut 40 prosentilla vuoden 1996 jälkeen. Japanissa onkin havahduttu siihen, että ulkomaiset golfturistit voivat olla oiva lisä golfkenttien talouden piristämiseksi.
Parhaat ajankohdat Japaniin suuntautuvalle golflomalle ovat kevät ja syksy, ja etenkin maalis-huhtikuun vaihteeseen ajoittuva kirsikkapuiden kukinta-aika on monelle turistille se viimeinen sysäys lähteä reissuun. Jos haluat tutustua oikeasti erilaiseen ja mielenkiintoiseen golfkulttuuriin, niin Japani tarjoaa varmasti vastinetta rahoille.
Esittelemme kolme erilaista japanilaisklubia.
Kasumigaseki tulee lumoamaan olympiagolfia niin pelaavat kuin katsojat.
Olympianäyttämö joutui joustamaan
Tokion olympialaisten kisakenttä Kasumigaseki Country Club (kasumigasekicc.or.jp/english/) edustaa maan eksklusiivisia klubeja, joiden jäsenyys on maassa hyvin haluttu. Klubin East-kenttä on ollut aina arvostettu kilpakenttä, mutta olympialaisiin sen viimeistelee huippukuntoon tunnettu kenttäsuunnittelija Tom Fazio.
Olympialaisten lähestyessä vuonna 2017 klubi viimein salli myös naisjäsenet. Näin vältyttiin suuremmalta skandaalilta, mutta asia varmasti otetaan esiin vuoden päästä, kun olympiamitaleista pelataan.
Kasumigaseki East on mukana mm. Golf Digestin maailman 100 parhaan kentän rankingissa. Kenttä sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tokiosta ja olympiakylästä. Yksi kisaviikon jännityksen aiheita lienee se, ehtivätkö pelaajat ruuhkassa omaan starttiinsa.
Vierailijat ovat tervetulleita mutta heidän pitää pelata seuran jäsenen kanssa. Jos ovet avautuvat klubille, ei green fee liene este vierailijalle.
Golfia Fujin varjossa
Reilun 3700 metrin korkeuteen ulottuva Fuji-tulivuori luo majesteettiset puitteet Shuzenji Country Clubin (japanin kieliset sivut: shuzenji-cc.com/) kentälle. Vaikka kentältä on matkaa vuorelle liki 60 kilometriä, vuoren huippu siintää taivaanrannassa monella väylällä. Kun vuoren on kerran nähnyt, katse hakeutuu sen suuntaan alitajuisesti myös muilla väylillä. Tulivuori on kuitenkin sellainen luontokappale, johon ei suomalaisilla golfkentillä törmää.
Shuzenjin Country Clubin kentällä korkeuseroja on varsin reippaasti, mutta itsestään ajavan golfauton kanssa kierros sujuu ilman ongelmia. Nämä itsestään ajavat golfautot siis menevät omaa uraansa pitkin väylien reunoilla, ja sen voi pysäyttää ja laittaa liikkeelle – myös kaukosäätimestä. Rattia ei pysty pyörittämään.
Kaukosäätimen avulla peli muuttuu todella joutuisaksi, kun ottaa autosta mukaansa pari mailaa ja käskyttää taskussa olevalla kaukosäätimellä auton liikkeelle. Auto pysähtyy joko kaukosäädintä uudelleen painamalla, tai viimeistään greenin tasolle.
Shuzenji Country Clubin greenfeet eivät ole mitenkään tähtitieteellisiä, vaan arkena kentälle pääsee 70 eurolla, ja viikonloppuna kierros maksaa 100 euroa.
Nemussa pääsee nauttimaan hienosta japanilaisesta golfkulttuurista – niin kentällä kuin klubilla.
Nemu Golf Club antaa pelaajan nauttia pelistä
Internet tarjoaa hyvin vähän englanniksi kirjoitettua tietoa japanilaisista golfkentistä. Mukavan poikkeuksen tähän asiaan tarjoaa Honshun saaren eteläosassa, Mien prefektuurissa sijaitseva Nemu Golf Club (nemuresort.com/nemugolf/en/), jonka nettisivuilla on kerrottu kattavasti sekä itse kentästä, että koko Nemu Resortista, jossa on golfkentän lisäksi tasokas hotelli ja spa.
Meren läheisyys tuo oman mausteensa Nemu Golf Clubin yleisilmeeseen. Leppoisalla resort-tyylisellä kentällä pelaajaa ei kiusata millään keinotekoisilla kikkailuilla, vaan kenttä tarjoaa reilun haasteen olematta kuitenkaan liian vaikea.
Nemu Golf Clubilla, kuten hyvin monella muullakin japanilaisella kentällä osa väylistä on sellaisia, että väylien reunat nousevat jyrkästi ylöspäin, ja väylät kulkevat ikään kuin kanjonissa. Se taas auttaa siinä, että hieman vinoon karannut lyönti pomppii rinnettä pitkin mukavasti takaisin väylälle. Toki liian vinot lyönnit ovat japanilaisillakin kentillä tuloksen kannalta tuhoisia, mutta pientä anteeksiantoa jyrkät rinteet peliin tuovat.
Teksti: Juha Hakulinen Kuvat: Juha Hakulinen ja Getty Images
Matkailu
Kolme kiehtovaa kesäkohdetta
Lyhyt viikonloppureissu piristää mukavasti ennen kesälomia. Viron Saarenmaa on idyllinen kesäkaupunki ja sen golfkenttä ehdottomasti matkan arvoinen. Ja jos et ole vielä pelannut Pärnu Bayta, nyt on oikea aika. Pietarin läheisyydessä sijaitsevaan Gorki Golfiin pääset myös omalla autolla. Tiesitkö, että kaikki kentät ovat suomalaisen Lassi Pekka Tilanderin suunnittelemia?
Saare Golf, Kuressaare, Viro
Upeat viheriöalueet takaavat Saare Golfissa hienon pelikokemuksen.
Matka Viron Saaremaalle kestää Tallinnasta nelisen tuntia lauttamatkoineen, mutta perillä vaiva palkitaan. Tunnelmallisessa, pienessä kesäkaupungissa on helppo viihtyä, ja aivan kaupungin kupeessa sijaitseva Saare Golfin kenttä kruunaa reissun. Suunnittelultaan kenttä on huippuluokkaa, ja sen tavaramerkki on suuret ja muodokkaat viheriöt. Pelurit testataan kentällä takuuvarmasti, mutta samaan aikaan harrastajille on tarjolla elämyksiä, kunhan malttaa valita omalle tasolleen sopivat tiipaikat. saaregolf.ee
Pärnu Bay Golf Links, Tahkuranna, Viro
Pärnu Bay haastaa pelaajat viimeisen kerran meren läheisyydessä kulkevalla päätösväylällä.
Yksi Pohjois-Euroopan hienoimmista kentistä sijaitsee vain alle kahden tunnin päässä Tallinnan lauttarannasta. Meren läheisyys, leveät väylät, isot hiekka-alueet ja monitasoiset viheriöt tuovat mieleen jopa maailmanluokan linkskentät.
Jos ystäväsi ovat kehuneet kenttää, usko heitä. Pärnu Bay on klassikko, joka jokaisen kannattaa ehdottomasti bongata. Pärnu herää eloon kesäisin ja matkaan voi kätevästi yhdistää vierailun myös kaupungin toisella puolella sijaitsevalla White Beachin kentällä. parnubay.com
Gorki Golf Club, Pietari, Venäjä
Lassi Pekka Tilanderin suunnittelema Gorki Golf on Pietarin alueen ensimmäinen 18-reikäinen kenttä. Kentän reititys kulkee avoimella kenttäalueella luonnollisesti maan muotoja kunnioittaen. Kenttää voi kuvailla sisämaalinksiksi, jolle luonnetta tuovat leveät väylät ja suuret bunkkerit. Oman auton lisäksi kentälle pääsee myös Pietarin junalla, joten matkaan voi yhdistää kaupunkilomankin. Golfkentältä kannatta tiedustella kuljetuksia Pietarista ja takaisin. gorkigolf.ru
Matkailu
Polttopisteessä Pohjois-Irlanti
Heinäkuussa pelattava The Open Championship järjestetään pitkän tauon jälkeen Pohjois-Irlannissa. Mikä onkaan parempi syy vierailla maan upeilla kentillä ja tutustua samalla unohtumattomiin nähtävyyksiin. Lohikäärmehavaintoja emme kuitenkaan voi taata.
Pohjois-Irlannissa on monella mittapuulla tapahtunut viime aikoina enemmän kuin tarpeeksi epätavallisia asioita. Ajatellaanpa esimerkiksi sitä kertaa, kun lohikäärme poltti maan pelastaakseen ”Äitinsä”. Kerran noita synnytti ”varjohirviön” – olennon, joka salamurhasi kilpailevan kuninkaan. Ja kukapa voisi unohtaa turnajaisia, joissa Gregor Clegane mestasi hevosen? Winterfellin tapahtumista puhumattakaan.
On paljon syitä, miksi menestystä niittänyt fantasiasarja Game of Thrones on ottanut Pohjois-Irlannin kodikseen. Tuottajat ovat hyödyntäneet hienosti maan raunioituneita linnoja, syrjäisiä mutta henkeäsalpaavan kauniita rantoja ja komeita metsiä.
Kaikkiaan 25 yleisölle avointa kuvauspaikkaa ovat elvyttäneet myös Pohjois-Irlannin matkailuteollisuutta. Vuonna 2016 maassa vieraili ennätykselliset 2,1 miljoonaa ulkomaista turistia, jotka ovat tuoneet alueelle arviolta yli 150 miljoonaa puntaa sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien – ja tämä arvio on vielä alakanttiin.
Vaikka Game of Thronesin 200 maassa olevat katsojamassat ovatkin nostaneet Pohjois-Irlannin maailmankartalle, tänä vuonna sarjan palattua ruutuun se joutuu jakamaan huomion golfin kanssa. Tarkemmin sanottuna The Open -kilpailun kanssa, joka tekee paluun maahan ensimmäistä kertaa lähes 70 vuoteen.
Portrushissa ovat kasvaneet Graeme McDowell, Darren Clarke ja Fred Daly. Harvasta pikkukaupungista on noussut kolmea majorvoittajaa.
Karu ja rosoinen rannikko, joka soveltuu loistavasti kuvauspaikaksi, sopii täydellisesti näyttämöksi myös golfille. Belfastin yläpuolella olevan Antrimin ja kaupungin alapuolelle olevan Downin kreivikuntien rannikoilla on yhteensä jopa 52 golfkenttää. Heinäkuussa kaikkien katseet kohdistuvat pohjoisen Antrimin Causeway Coastilla sijaitsevaan Royal Portrush -golfkenttään (royalportrushgolfclub.com, green fee alkaen 70 £).
Kenttä on avattu jo vuonna 1888, jolloin se aloitti toimintansa yhdeksänreikäisenä. Vuotta myöhemmin väylien määrä kasvoi 18:aan, eikä mennyt kauan, kun kentän maine kasvoi.
Ensimmäinen kentällä järjestetyIstä kahdeksasta British Ladies Championship -kilpailusta järjestettiin vuonna 1895. Irish Professional Championship puolestaan syntyi Portrushissa, kun ensimmäinen kisa pelattiin vuonna 1907. Lisäksi kentällä on järjestetty neljä Irish Openia ja tietenkin vuoden 1951 The Open, jolloin englantilainen Max Faulker otti ainoan majorvoittonsa kahdella lyönnillä.
Ilman näitä kisojakin Royal Portrushissa tarvitsee vain vilkaista ympärilleen, niin ymmärtää, mikä siitä tekee niin erityisen kisakentän, joka houkuttelee paikalle aina myös lajia arvostavan yleisön. Portrushissa on kaksi kenttää, joista yli 300 kenttää suunnitelleen golfarkkitehti Harry Coltin piirtämä Dunluce on Royal Portrushin legendaarinen kilpailukenttä.
Alati muuttuva ja kumpuileva maasto tarjoaa myös uskomattomia, kirjaimellisesti hengityksen salpaavia näkymiä pohjoiselle Atlantille. Kenttä haastaa takuuvarmasti parhaimmatkin pelaajat, ja on syytä muistaa, että vuoden 1951 Openissa vain kaksi pelaajaa rikkoi 70 lyönnin rajan.
Paikka kiehtoo edelleen paikallisia sankareita. Rory McIlroy onkin kuvaillut kenttää ”yhdeksi lempikentistään koko maailmassa”. Portrushissa syntynyt US Open -voittaja Graeme McDowell totesi puolestaan:
”Siitä on kauan, kun The Open on järjestetty Englannin tai Skotlannin ulkopuolella. Kilpailun järjestäminen Portrushissa kiinnostaa varmasti, ja yleisöä saapuu tänne laumoittain. Liput myydään varmasti loppuun.”
”Olen hyvin ylpeä Portrushista. Olen kuullut paljon tarinoita vuoden 1951 Openin myyteistä ja legendoista lapsesta asti ja seisonut puttausviheriöllä ja kuvitellut, kuinka kaksi puttia tuovat minulle British Openin voiton omalla kotikentälläni. Olen lapsesta asti haaveillut siitä, että saisin osallistua The Open Championshipiin Portrushissa. Nyt haaveeni toteutuu.”
Dunlucen vieressä on myös toinen Coltin suunnittelema golfkenttä, Valley Links, joka on 5700 metrinen par 70 -kenttä. Naapurinsa tavoin sekään ei päästä golfaajia helpolla. Lisäksi se on yhtä kaunis kuin naapurinsa.
Pohjois-Irlannin reissun puolesta puhuu myös se, että siellä on helppo suunnistaa, eikä mihinkään ole pitkä matka.
Pohjois-Irlannin reissun puolesta puhuu myös se, että siellä on helppo suunnistaa, eikä mihinkään ole pitkä matka. Pohjoisesta etelään on vain 132 kilometriä ja idästä länteen 138 kilometriä. Maalaisteillä ajelu voi olla aikaa vievää, mutta maisema on niin kaunis, ettei se haittaa tippaakaan. Matkaohjelmaan on siis helppo mahduttaa muitakin kenttiä kuin Royal Portrush.
Kun ajaa Portrushista rannikkoa pitkin länteen, saapuu pian Portstewart Golf Clubille (portstewartgc.co.uk, green fee alkaen 60 £). Alueelta löytyy kolme 18 väylän kenttää, joista yksi on kuuluisa The Strand. Sen väylistä osa rakennettiin 1980-luvulla koskemattomille hiekkadyyneille, joka tarjoavat takuuvarmasti haasteita ja unohtumattomia elämyksiä.
Tämän linkskentän ensimmäiset yhdeksän väylää pysyvät pitkään pelaajien muistissa. Jotkut ovat jopa kuvailleet niitä ”yhdeksi lajin parhaista etuyseistä.” Valtavat dyynit varjostavat väyliä ja viheriötä muodostaen mielenkiintoisia esteitä.
Luonto on usein pahin vastustaja myös Irlannin saaren itärannikolla sijaitsevalla häikäisevän upealla Royal County Downin kentällä (royalcountydown.org, green fee alkaen 70 £). Kenttä sijaitsee Murlough’n luonnonpuistossa ja taustalla siintävät Mournen vuoret. Tämä 6600 metrinen par 71 -linksklassikko esiintyy usein Top 100 -listojen kärkisijoilla. Moitteettomasti huollettuja väyliä ja bunkkereita ympäröivät kanervat, piikkiherneet ja runsas raffiheinä tuovat maisemaan upeaa kontrastia.
Mestarillinen Royal County Down on todellinen helmi Irlannin saarella, ja monen kenttärankingin mukaan mailman kärkikenttiä.
Jos haluat tehdä kunnon road tripin, ennen Royal County Downia kannattaa pysähtyä 18-väyläisellä Holywood Golf Coursella (holywoodgolfclub.co.uk, green fee alkaen 30 £), joka on Rory McIlroyn kotikenttä.
Nelinkertainen majormestari syntyi Holywoodissa ja kotikaupungin kentällä hän oppi myös taitonsa. Rory, hänen isänsä ja setänsä ovat yhä kerhon jäseniä. 5600 metrinen (par 69) puistokenttä tarjoaa toki runsaasti haasteita ja upeita maisemia, mutta pyhiinvaelluspaikkana sen vetovoima on suurin. Kun ajoitat käyntisi oikein, voit nähdä myös jäljennökset The Claret Jug-, US Open- ja USPGA-pokaaleista. Klubin henkilökunnalta kannattaa myös kysyä, voitko ottaa valokuvan pokaalien kanssa, koska sen muiston haluat taatusti säilyttää.Vaikka Rory McIlroy ei ole surmannut lohikäärmeitä, valloittanut kuningaskuntia tai taistellut ryösteleviä armeijoita vastaan, hän on jo todellinen elävä legenda. Jos hän voittaa The Openin Royal Portrushissa, hänen kuninkaallinen golfkorkeutensa on valtaistuimensa Irlannin saarella ansainnut.
Viisi syytä vierailla Pohjois-Irlannissa
Listasimme golfin lisäksi viisi erinomaista syytä matkustaa Pohjois-Irlantiin.
1 Titanic Belfast
Useaan kertaan turistinähtävyytenä palkittu Titanic Belfast kertoo kovan kohtalon kokeneen laivan tarinan. Titanic rakennettiin Belfastissa 1900-luvulla Harland and Wolffin telakalla (aivan museon naapurissa), ennen kuin se törmäsi jäävuoreen ja vajosi merihautaansa vuonna 1912 vieden mukanaan yli 1 500 matkustajaa. titanicbelfast.com
2 Old Bushmills
Irlannin vanhin luvallinen tislaamo on jo 400 vuotta vanha. Kuningas Jaakko I myönsi Bushmillsille tislausluvan vuonna 1608, ja tislaamo valmistaa palkittuja viskejä vielä tänäkin päivänä. Voit vierailla kuuluisan juoman valmistuspaikalla: kierros viskeineen maksaa vain 8 puntaa. bushmills.com
3 Giant’s Causeway
Pohjois-Atlantin mahtavat aallot iskeytyvät näihin 40 000:een toisiinsa kiinnittyneisiin basalttipylväisiin, joista on tullut yksi Pohjois-Irlannin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Varaa aikaa käyntiin matkailukeskuksessa, jossa kerrotaan lisää tähän UNESCOn maailmanperintökohteeseen liittyvistä myyteistä ja legendoista. giantscausewaytickets.com
4 Revontulet
Aurora borealis ei ole vain Pohjoismaille varattu ilmiö; myös Isossa-Britanniassa ja toisinaan myös Pohjois-Irlannissa voi nähdä upean taivaallisen valoshow’n. Suuntaa mahdollisimman pohjoiseen parantaaksesi mahdollisuuksiasi ja ajoita vierailu mielellään vuodenaikaan, jolloin yöt ovat pitkiä ja pimeitä. Valmistaudu villiin talvigolfiin.
5 Linnat
On hyvät syynsä, miksi Game of Thronesia on haluttu kuvata niin paljon Pohjois-Irlannissa. Noin 40 linnaa tekevät rantaviivasta entistä pelottavamman ja uhkaavamman näköisen. Osa linnoista on vain kasa upeita raunioita, kun taas osa on erinomaisessa kunnossa ikäänsä nähden.
Teksti: Alex Mead Kuvat: Getty Images / Portrush GC
Välineet
5 vinkkiä golfkesään
Golfkauden 2019 peleihin on tarjolla paljon upeita uutuuksia. Poimimme viisi inspiroivaa tuotetta kentälle ja sen ulkopuolelle.
1 Callaway
Lähipeliguru Phil Michelson on jo voittanut PGA Tourilla luottamalla Triple Trackiin – Callawayn kehittämiin suuntausviivoihin. ERC on Callawayn kaiken tasoisille harrastajille suunnattu pituuspallo, jonka pehmeä kuori tuo hyvän tunteen myös lähipeliin. Triple Track -viivat ovat saatavilla myös Callawayn Chrome Soft -palloihin. callawaygolf.com
2 G/FORE
Los Angelesista lähtöisin oleva G/FORE yhdistää tyylikkäästi viimeisimmän katumuodin ja luksusluokan lifestylen. G/FOREn lippikset ja koko muun malliston löydät osoitteesta gfore.co.uk
3 Srixon
Srixonin uudessa Z85 Forged -mallissa yhdistyy klassisen kaunis blademaila muscle back designiin. Yhdessä tourpelaajien kanssa kehitetty rauta tarjoaa loistavan tunteen ja huippuominaisuudet työstää lyöntejä. srixonsuomi.fi
4 Golf GameBook
Pilkku ja ruutu ovat tämän kesän kuumat trendit. Golf GameBook on esitellyt ensimmäisen golfmallistonsa, joka on saatavilla nettikaupasta. ”Golf ei aina ole täydellistä, mutta tyylisi voi olla.” shop.golfgamebook.com
5 Travis Mathew
Travis Mathew tuo tuulahduksen Etelä-Kaliforniaa nyt myös Suomen golfkentille. Laadukas golfmallisto toimii mainiosti vapaa-ajalla. Travis Mathew’n vaatteita on saatavilla hyvin varustelluista golfkaupoista. travismathew.com
Henkilö
Elämää linssin läpi
Golfkuvaaja David Cannon on matkustanut maailman ympäri lähes 100 kertaa, kuvannut yli 1400 kenttää sekä uskomattoman määrän kilpailuja ja pelaajia. Golfkuvauksen arvostetuin nimi kertoo nyt Golf Societylle elämästään linssin takana ja paljastaa suosikkinsa golfkohteiden joukosta.
Milloin pelasit ensimmäistä kertaa golfia? Isäni laittoi mailan käteeni, kun olin vain 18 kuukautta vanha – lapsena minulla oli aina golfmailoja ympärilläni. En pelannut vakavasti ennen kuin olin 14-vuotias, koska kriketti otti suurimman osan ajastani. Kun olin 16-vuotias, innostuin golfista enemmän ja sain tasoituksen alas yhdeksään.
Kuinka vakava harrastus golfista tuli? Olen onnistunut saavuttamaan 14. sijan Englannin amatöörimestaruuskilpailussa, kun olin 19-vuotias. Sain tasoituksen scratchiin ja edustin 30 kertaa Leicestershirea. Siihen aikaan työskentelin myyntiedustajana Leicesterissä ja työkaverini oli innokas golfaaja, joten onnistuimme mahduttamaan paljon golfia työpäiviin.
Milloin valokuvaaminen alkoi? Isäni esitteli minut Neville Chadwickille, joka oli fantastinen henkilö ja hoiti Leicesterin uutispalvelua. He uutisoivat kaikki Leicester Cityn ja Tigersin pelit. Olin aina ollut innokas valokuvaamaan, joten hän pyysi minua mukaan peleihin kameran kanssa. Myin vanhan Minin noin 200 punnalla ja menin Jessopsiin ostamaan todella hyvän Canonin.
Olin täysin kouluttamaton, kun ensimmäistä kertaa menin hänen kanssaan otteluun. Midlands pelasi All Blacksia vastaan rugbyssä vuonna 1978. Neville käski vain istua kentän kulmassa ja ottaa kuvia. Onnistuin saamaan hienon kuvan Les Cusworthista (Leicester Tigers ja Englannin maajoukkue), jota jahtasi massiivinen All Blacksin pelaaja. Seuraavana päivänä Neville soitti ja kehotti hankkimaan Sunday Expressin. Näin kuvani, ja se oli siinä – olin täysin koukussa.
Miten päädyit kuvaamaan golfia? Kun olin työskennellyt Nevillen kanssa, sirryin All Sport -yritykseen ja kuvasin paljon jalkapalloa 1990-luvulle saakka. Golfia kuvasin vain kesäisin. Olin kuitenkin paikalla Hillsboroughin turmassa ja kun näin sen kaiken niin läheltä, oli se todellinen potku sisimpään – onnettomuus käänsi minut pois jalkapallosta.
Sen jälkeen kuvasin paljon enemmän golfia. Olen kuvannut jokaisen European Tourin kilpailun, ja matkustin ympäri maailmaa paljon. Johnny Walkerista tuli minulle iso asiakas, sitten Heinekenista ja Dunhillista. Valokuvasin kaikki yritysten suuret golftapahtumat, ja työskentelin virallisena valokuvaajana useissa kilpailuissa. Olin Ryder Cupin virallinen valokuvaaja kymmenen kertaa. Itse asiassa vasta viime vuonna (2018) oli ensimmäinen Ryder Cup, jossa en enää ollut virallinen, vaan tavallinen kuvaaja.
Mitä kutsut ”paljoksi” matkustamiseksi? Kiersin keskimäärin vuosittain noin 24 turnausta, joskus 30, ja vietin puoli vuotta pois kotoa. Laskin juuri, että olen viettänyt noin 5 000 yötä hotellihuoneissa ja matkustanut lentokoneessa yli 94 kertaa ympäri maailman.
Tiger Woods Dubain Desert Classicin viimeisellä kierroksella Emirates Golf Clubilla vuonna 2001.
Entä golfkentät, joissa olet vieraillut? Uskon, että olen ollut yli 1400 kentällä ja pelannut niistä 850. Yritän aina mahduttaa kierroksen, mihin tahansa menenkin. Pelasin eilen illalla Portrushin – kauheaa golfia, mutta hämmästyttävän hieno kenttä. Minun tasoitukseni ei ole se, mitä se joskus oli. Nyt se on 9,6. Kun keskityin ammattimaiseen valokuvaukseen, tarkoitti se 20 vuoden aikaa, jolloin en pelannut golfia vakavasti. Kaikki ponnisteluni keskittyivät olemaan huippuluokan valokuvaaja eikä scratch-pelaaja.
Ensimmäinen merkittävä golfkenttä, jonka pääsit pelaamaan? Augusta National vuonna 1984. Olen hyvin onnekas, koska olen saanut pelata maailman 100:sta parhaasta kentästä 80.
Suurin golfkuvasi? Seve [Ballesteros] vuonna 1984 The Openin 18. viheriöllä tai actionkuva vuonna 1988. Joskus yksittäiset kuvat voivat määrittää jonkun uran, ja mielestäni nämä kaksi tekivät juuri niin. Seven vaikutus oli niin massiivinen eurooppalaiselle golfille, ja hän käytti toista näistä kuvista myös hänen logoonsa.
Se on myös todella hauskaa, kun olin kuvaamassa häntä kerran ja huomasin tatuoinnin hänen kyynärvarressaan. Ja se oli minun kuvani. Olin myös onnekas, kun pääsin pelaamaan hänen kanssaan pro-amissa, ennen kuin kukaan tiesi, kuka hän oli. Sain hänet ryhmääni, koska minulla oli klubin alin tasoitus. En olisi koskaan voinut uskoa, kuinka hyvin oppisin tuntemaan hänet myöhemmin tai kuinka suuri pelaaja hänestä tulisi. Olin silloin vielä myyntimies nailontehtaassa.
Paras kuva golfin ulkopuolella? Carl Lewisista ottamani kuva määrittelee myös hänen uraansa – Lewis itsekin totesi, että se on paras kuva, joka hänestä on otettu. Olen etuoikeutettu, koska pystyn taltioimaan sekunnin murto-osia jonkun toisen urasta ja työstä.
Carl Lewis kiihdyttää hyppyynsä Los Angelesin kesäolympialaisissa vuonna 1984.
Paras kenttä, jonka olet kuvannut? Turnberry on minulle aina numero yksi. Jopa ennen muutoksia rakastin sitä. Äitini oli sijoitettu sinne sodan aikana ja kävimme siellä perhelomilla, joten se on ollut tärkeä osa koko elämää.
Mitä neuvoja annat orastaville golfvalokuvaajille? Sinun täytyy ehdottomasti elää ja hengittää golfia. Olisin hyvin yllättynyt, jos joku, joka ei ole golfari, pystyisi ottamaan hyviä golfkuvia. Ihmiset eivät myöskään ymmärrä aikaa, jota kuvaaminen vaatii. Heidän ei tarvitse pelkästään ymmärtää peliä, vaan myös rakastaa sitä.
Dave Cannon on Getty Imagesin senior golf photographer.
Teksti Alex Mead Kuvat David Cannon, Getty Images
Dave Cannonin suosikkikentät
1 Turnberry
”Joka kerta kun menen Turnberryyn, on paikka erilainen. Eri valo, erilaiset kuvat, ja kaikki edelleen yhtä hämmästyttävää. Paikalle ei ole vertaista. Mieti vaikka Pebble Beachia, joka on hyvä, mutta sitä ei vain voi verrata Turnberryyn.”
2 Uuden-Seelannin helmet
”Rakastan näitä kahta Uuden-Seelannin kenttää, ne ovat vain henkeäsalpaavan kauniita. Kauri Cliffs on upea ja kauneudesta pääsee nauttimaan pelatessa. Cape Kidnappers sinun täytyy nähdä ilmasta, jotta voit arvostaa sitä, miten se on rakennettu – maailmassa ei ole mitään, johon sitä voi verrata.”
3 Royal Melbourne
”Se on golfarin golfkenttä. Jokaisen pitäisi vierailla Australiassa tällä kentällä. Se on melko huikea.”
4 Emirates Golf Club
”Otin kuvan alueesta, kun sitä ympäröi vain autiomaa. 20 vuotta myöhemmin otin toisen kuvan ja nyt ympärillä oli suurkaupunki. Kenttä on pysynyt ajan kuluessakin erinomaisena testinä; se on nyt yhtä hyvä kuin silloin, kun se avattiin. Jos kysyt ammattilaisilta kiertueella, he arvostavat sen yleensä viiden parhaan joukkoon.”
5 Les Bordes, Ranska
”Melko mahtava kenttä. Se on upea.”
6 Pedrena, Espanja
”Kenttä, missä Seve kasvoi. Minulle se on aina melko hengellinen – kuin Seven haamu. En tiedä miksi, mutta kenttä merkitsee minulle todella paljon. Se on kaunis pieni kenttä.”
7 Shinnecock, USA
”Se on pirullisen hankala, mutta tiiltä oikeastaan jopa aika antelias. Viheriöiden ympärillä on sitten haasteellista. Jos sinulla ei ole caddieta, kenttä kukistaa sinut varmasti. Kun luulet, että jäljellä on vain lyhyt putti, pitää yhtäkkiä ottaa breikkiä neljä jalkaa oikealle.”
8 Gleneagles
“Se on toinen skotlantilainen suosikkini. Se on mahtava koko perheen golf-viikonloppujen viettopaikka. Kaikki, mitä he tekevät siellä, on huippuluokkaa.”
9 Irlannin 7 linksiä
”Irlannista on hyvin vaikea nimetä yhtä kenttää. Voisit valita Royal County Downin, European Clubin, Old Headin, Portrushin tai Traleen. Ballybunion on melko hämmästyttävä. Waterville on uskomaton. Itse asiassa, kun miettii asiaa tarkemmin, Irlannissa on luultavasti enemmän henkeäsalpaavia kenttiä kuin Skotlannissa.”
Välineet
Japanilaista golfluksusta
Golfmailojen valmistus on Japanissa arvostettua käsityötaitoa, jolla on pitkät perinteet. Nyt mailabrändit ovat ottamassa isompia askeleita suuren yleisön tietoisuuteen kilpagolfin kautta.
Eurooppalaisille ja amerikkalaisille golfkuluttajille Honma ei todennäköisesti sano yhtään mitään, mutta nimenomaan Justin Rosen avulla japanilaisbrändi on lähtenyt tavoittelemaan entistä suurempaa jalansijaa myös Aasian ulkopuolella.
Ernie Els on edelleen golfmaailman suosituimpia pelaajia. Japanilaismerkki XXIO luottaa hänen vetovoimaansa.
Honma ei ole suinkaan ainoa japanilaismerkki, joka on päättänyt laajentaa reviiriään kilpagolfin tuoman näkyvyyden kautta. Srixonin ja Clevelandin kanssa samaan konserniin kuuluva luksusmerkki XXIO värväsi lajilegenda Ernie Elsin välineidensä kansainväliseksi keulakuvaksi, ja samaa taktiikkaa käyttää myös kolmas japanilaismerkki, Miura, joka palkkasi ensimmäiseksi ambassadorikseen meksikolaisen PGA Tour -pelaajan Abraham Ancerin.
Japanilaismerkeistä Mizuno on ollut Srixonin ohella kaikkein tunnetuin kansainvälisillä toureilla. Nousevan auringon maan omilta markkinoilta löytyy lukuisia arvostettuja mailapajoja, joiden ympärillä on hieman mystinen verho. Tarinoiden mukaan juuri näissä verstaissa on taottu monien maailman kärkipelaajien blademailat.
Kansainvälisille markkinoille tähtäävät Honma, XXIO ja Miura eivät ole mitään joka pojan alkeiskurssimailoja, vaan ne ovat golfmailojen Bentley, Rolls Royce ja Aston Martin. Korkea käsityön määrä, huippumateriaalit ja brändin tuoma arvostus nostavat mailojen hinnat paljon tavallisia mailoja korkeammiksi.Esimerkiksi kalleimmissa Honman mailoissa – joista käytetään nimitystä Five Star Honma – on käytetty platinaa ja 24 karaatin kultaa, ja kaikki mailat tehdään käsityönä Japanissa. Näiden mailojen hinnat voivat olla jopa 5000 euroa kappaleelta.
Abraham Ancerin nimi kannattaa laittaa muistiin. Myös Miura uskoo meksikolaisen menestykseen.
Toki näiden merkkien valikoimissa on tavallisillekin harrastajille suunnattuja mailoja, joilla ne yrittävät kilpailla valtamerkkejä vastaan. Juuri siinä Rosen, Elsin ja Ancerin tuoma näkyvyys astuu peliin, kun kuluttaja tekee ostopäätöstään aasialaisen käsityötaidon ja valtamerkkien välillä. Maksukykyisen kuluttajan valinta saattaa hyvinkin olla jokin edellä mainituista japanilaismerkeistä, sillä hän haluaa samaistua näihin maailmantähtiin, ja samalla myös erottua massasta.
Rosen ja Elsin valttina on se, että heidän kasvonsa ja tarinansa tunnetaan ympäri golfmaailman, mutta Abraham Ancer on vasta nousemassa kohti isoja otsikoita. Maailmanlistalla sijalla 61 oleva meksikolainen ei ole vielä voittanut PGA Tourilla, vaikka hänet on kilpailujen kärkitaisteluissa nähty jo useampaan kertaan. Mutta siinä vaiheessa, kun Ancerin ensimmäisen PGA Tour -voiton hetki koittaa, hän hymyilee kilpaa auringon kanssa – Miuran lippis päässään.
Samaan perheeseen Clevelandin ja Srixonin kanssa kuuluvan XXIO:n Prime X Royal Edition -uutuusdraiverin hinta 1300 euroa kertoo jo paljon, kenelle se on suunniteltu.
Teksti: Juha Hakulinen Kuvat: Getty Images ja XXIO
Kilpagolf
Polku huipulle
16-vuotias Kerttu Hiltunen tavoittelee naisgolfin huippua harjoittelemalla ja pelaamalla pääasiassa ulkomailla. Selvitimme minkälaisia reittejä suomalaisamatöörit kulkevat matkallaan kohti golfin kirkkaimpia valoja. Kysyimme myös Vuoden valmentajaksi valitun David Silvan näkemyksiä suomalaisesta nuorten valmennuksesta ja miten suomalaiset harjoittelevat muihin maihin verrattuna.
Tavoitteiden asettaminen on ehkäpä se kaikkein helpoin tehtävä golfarin arjessa. Osa ilmoittaa voittavansa majoreita, toinen rahalistoja ja kolmas olympiamitaleita, mutta kun asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen vaadittava työmäärä valkenee, tippuvat monen pelaajan hanskat.
Suomen PGA:n Vuoden Valmentaja -palkinnon viime vuonna saanut David Silva on kokemuksensa ja ammattitaitonsa puolesta oikea henkilö arvioimaan, minkälaisista työmääristä puhutaan, kun pelaajat harjoittelevat tavoitteellisesti kohti maailman huippua.
”Se on rankkaa ja vaatii kovasti töitä ja uhrauksia. Ei sitä kannata tehdä, jos ei rakasta golfia.”
”Meidän ammattimaisesti harjoittelevat pelaajat tekevät talvikaudella 700-900 toistoa päivässä, viitenä päivänä viikossa. Se kuulostaa paljolta, ja sitä se onkin. Kuukaudessa se voi tarkoittaa 15 000 toistoa kahdeksassa eri lyöntikategoriassa. Mutta kun ollaan muuttamassa jotain asiaa svingissä, minun kokemukseni mukaan sen sisäistäminen vaatii paljon laadukkaita toistoja”, Season Golf Academyn päävalmentajana toimiva Silva kertoo omien pelaajiensa talviharjoittelusta.
Silva haluaa nostaa esille menestyneimmän suojattinsa, Kim Koivun, tekemän työmäärän, jonka ansioista hän nousi European Tourille.
”Kim teki vuosittain 130 000-150 000 toistoa ennen kuin hän nousi tourille. Tuon jälkeen toistojen määrä on hieman laskenut, ja nyt puhutaan erilaisesta prosessista. Nyt siellä pitää ottaa huomioon entistä enemmän fysiikkaa, ravintoa, kenttiin tutustumista ja paljon muutakin”, Silva korostaa.
Yleisellä tasolla Silva kokee, että suomalainen kilpagolf on menossa oikeaan suuntaan, mutta muutamaan asiaan hän on kiinnittänyt huomiota. Ensinnäkin Silvan mielestä 12–14-vuotiaat hyvät junioripelaajat eivät saa Suomessa aina riittävän hyvää valmennusta, koska suomalaisten valmentajien työnkuva on niin laaja, etteivät he pysty keskittymään vain valmentamiseen, vaan he joutuvat taloudellisten syiden takia tekemään myös paljon klubitason pelaajien opetusta.
”Kim teki vuosittain 130 000-150 000 toistoa ennen kuin hän nousi tourille.”
”Toinen asia on kilpailujen vähyys. Maailmalla hyvät junioripelaajat pelaavat 28-32 kilpailua vuodessa, ja suurin osa niistä on 72 reiän kilpailuja. Suomessa on vähän erilainen lähestymistapa asioihin, kun täällä ajatellaan, että emme voi pelata kuin korkeintaan kolmena viikkona peräkkäin. Meidän lyhyen kauden aikana se tekee vain noin 15 kilpailua kaudessa”, tarkasti eri maiden golfkulttuureista perillä oleva Silva sanoo.
”Tämän takia meidän valmennettavat pelaavat lähes joka viikko, jotta saamme heidän kilpailukalentereihin vajaat 30 kilpailua. Nuoret pelaajat jaksavat kyllä pelata, ja tätä kautta he myös oppivat kilpailemaan”, Silva jatkaa.
Golf Society haastatteli kolmea vielä amatöörinä pelaavaa ja yhtä jo ammattilaiseksi siirtynyttä naispelaajaa, jotka eivät kavahda sitä työnteon määrää, jota tavoitteiden saavuttamiseksi vaaditaan.
Anna Backman, 20, ja Elina Saksa, 19, ovat tulleet siihen lopputulokseen taustajoukkojensa kanssa, että Yhdysvaltojen yliopistogolf on se reitti, jota pitkin he nousevat parrasvaloihin. Samaa reittiä kulki aikanaan myös Sanna Nuutinen, 28, joka pelaa tätä nykyä jo naisten European Tourilla.
Vasta 16-vuotias Kerttu Hiltunen on pelannut jo useamman vuoden ajan Yhdysvaltojen juniorikilpailuja, mutta hänen katseensa on nopeasti juniorivuosien jälkeen ammattilaiskentillä, eikä yliopistogolfissa.
Kerttu Hiltunen – Gankaksen opeilla kohti isompia ympyröitä
George Gankas on noussut lyhyessä ajassa golfmaailman yhdeksi puhutuimmista valmentajista. Myös Kerttu Hiltunen on hakenut ajatuksia svingiinsä tältä Los Angelesin kupeessa opettavalta mieheltä, jonka pelaajat ovat tunnettuja hurjista mailanpäännopeuksistaan.
Hiltunen vieraili Gankaksen luona talvella, ja hän kehuu vierailun antia.
”Sain häneltä erilaisia harjoitteita, jotka liittyvät lantionkäyttöön. Niitä olen tässä nyt tehnyt, ja olen myös harjoitellut paljon svingitasoni säilyttämistä, kun se tippuu välillä liian alas”, syyskuussa pelattavaan junioreiden Solheim Cupiin tähtäävä Hiltunen kertoo.
Hiltunen asuu ja harjoittelee osan vuodesta Floridassa, ja Yhdysvalloista löytyvät myös Hiltusen uratavoitteet.
”Tavoitteeni on nousta Symetra Tourin kautta LPGA Tourille”, päättäväinen Hiltunen sanoo.
Elina Saksa – Pallo pitää saada ilmaan
Las Vegasissa majaansa pitävän University of Nevadan golfjoukkueeseen syksyllä suuntaava Elina Saksa on jo aloittanut muokkaamaan pelitapaansa enemmän jenkkikentille sopivaksi. Selänne & Piltz Golf Academyssä harjoitteleva Saksa on saanut valmentajaltaan Mika Piltziltä ohjeet, että pallon lentokaareen pitää saada lisää korkeutta.
”Jenkeissä pelataan todella paljon korotetuilla greeneillä. Sinne ei myyräntappajilla päästä”, Saksa nauraa.
Saksa kokee saaneensa hyvät valmiudet yliopistopeleihin SPGA:n treeniryhmästä, jossa pelaajista pidetään hyvää huolta. Piltzin ja pelaajien välinen jutustelu on leppoisaa, mutta töitä tehdään silti tosissaan.
Saksan harjoitustyyliin ei kuulu pallojen tai toistojen laskeminen. Hän painottaa enemmän laatua kuin määrää.
”Olen aika rauhallinen treenaaja. Haluan oivaltaa asioita, enkä lyödä sarjatulta. Totta kai johonkin pisteeseen asti toistomääriä pitää tulla paljon, että asiat hallitsee, mutta minä tykkään sanonnasta quality over quantity”, viime kaudella kahteen voittoon Finnish Tourilla yltänyt Saksa korostaa.
Anna Backman – Valmentajan valvovan silmän alla
Miamin yliopiston väreihin tammikuussa siirtyneen ja jo yhden yliopistokilpailun voittaneen Anna Backmanin, 20, arki täyttyy opiskelusta ja golfista. Backmanin golfharjoittelu on muuttunut paljon verrattuna Suomessa tapahtuvaan harjoitteluun. Yliopistojärjestö NCAA:n sääntöjen mukaan joukkueiden valmentajat saavat olla pelaajien apuna 20 tuntia viikossa. Backman nauttii vallitsevasta tilanteesta.
”Täällä on valmentaja aina paikalla, kun treenataan. Suomessa sitä samaa tilannetta ei ole, Timo (Rauhala) ei ole aina paikalla, kun treenaan, vaan treenaan myös paljon yksin. Vaikka täällä pitää totta kai opiskella samaan aikaan, niin pääsen treenaamaan riittävästi. Mutta mitä lähemmäksi tavoitteita päästään, sitä enemmän pitää treenata”, amatöörien maailmanlistalla korkeimpana suomalaisena sijalla 69 oleva Backman tiedostaa.
Backman on talven aikana keskittynyt pelinsä kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, ja etenkin svingirytmin kanssa hän on tehnyt paljon töitä.
”Minun ylävartalo on lähtenyt vähän etuilemaan, ja se on vaikuttanut siihen, että en pääse osumassa sellaiseen asentoon, että saisin hyödynnettyä alavartalon kierrosta tulevaa voimaa”, Backman kertoo talven harjoittelustaan.
Sanna Nuutinen – Ammattilaisgolfari painaa täyttä työviikkoa
Ammattilaisena vuodesta 2014 asti pelannut Sanna Nuutinen on ollut David Silvan valmennuksessa reilut puolitoista vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon. Kaksikko käynnisti ison svingimuutoksen, jonka hedelmiä Nuutinen pääsee toivottavasti hiljalleen poimimaan. Töitä sen eteen on ainakin tehty.
”Harjoittelen lajia keskimäärin 40 tuntia viikossa, joskus enemmänkin. Toki siitä osa on peliä, että en ole 50 tuntia rangella. Ja 3-4 kertaa viikossa fysiikkatreenejä siihen päälle”, Nuutinen kertoo harjoitusmääristään.
Nuutinen on vuoden aikana paljon reissussa, ja silloin pelaajan ja valmentajan yhteydenpitoa hoidetaan pääasiassa videoiden välityksellä.
”Olemme tehneet niin paljon töitä svingin kanssa, että olen oppinut tuntemaan oman svingini jo aika hyvin. Pystyn katsomaan videolta, missä mennään, ja mitä pitää korjata. Ja saan siihen Davidilta sitten vahvistuksen”, tällä hetkellä pitkän pelinsä parantamiseen keskittyvä Nuutinen sanoo.
Vuodet 2010-2014 Teksasissa yliopistogolfia pelannut Nuutinen kannustaa nuoria pelaajia ammattilaisviheriöille mutta muistuttaa samalla yhdestä asiasta.
”Se on rankkaa ja vaatii kovasti töitä ja uhrauksia. Ei sitä kannata tehdä, jos ei rakasta golfia.”
Teksti, kuvat ja video: Juha Hakulinen
KILPAILUT
4 Haastekisaa – voita huippupalkintoja
Lähde mukaan Suomen Golfliiton tasoituskierroshaasteeseen ja voita lahjakortti Golf Balanceen. Tai ota selvää väyläosumatarkkuudestasi Srixonin kesähaasteessa. Kesän aikana voit kilpailla itseäsi, kavereitasi ja muita suomalaisia golfareita vastaan Golf GameBookin Haaste-kisoissa. Haasteiden suorittaneiden kesken on tarjolla kunniaa ja huippupalkintoja.
Pieni kilpailu pelikavereiden kanssa tuo usein mukavan lisän golfkierrokseen. Golf GameBookin haastekilpailut ovat hauska tapa lisätä peliisi pientä maustetta. Osallistumalla voit voittaa huippuluokan palkintoja ja kilpailla muita käyttäjiä, sekä itseäsi vastaan. Tulostaulukosta näet oman sijoituksesi reaaliajassa.
Kesän aikana Golf GameBook järjestää lukuisia erilaisia haastekilpailuja, ja niitä löytyy kaiken tasoisille pelaajille. Osaan riittää pelkkä osallistuminen, toiset haasteet pistävät kokeneenkin pelurin todelliseen testiin.
Tutustu haasteisiin ja valitse itsellesi sopiva. Voit voittaa haasteista myös hienoja palkintoja.
TaGin keväthaaste – Aloita golfkausi tyylillä ja pelaa kierros Tapiola Golfissa 1.-31. toukokuuta
Vielä ehdit mukaan TaGin keväthaasteeseen. Suorita haaste pelaamalla kierros golfia Tapiola Golfissa toukokuun aikana. Samalla osallistut arvontaan, jossa voi voittaa mm. sarjakortin (10 x18 reikää), lahjakortin Ravintola Vistaan ja muita hienoja pelipaketteja.
Golfliiton tasoitushaaste – Pelaa tasoituskierros juhannukseen mennessä 20.toukokuuta – 23. kesäkuuta
Koska viimeksi pelasit tasoituskierroksen? Golfliitto haastaa kaikki golfarit tasoitustalkoisiin! Kokeile tasoituskierroksen pelaamista mobiilissa. Samalla sinulla on mahdollisuus voittaa tuotepalkintoja tai lahjakortteja golfmyymälään.
BMW PEGO Aloittelijahaaste – Pelaa viisi ysiä ennen juhannusta! 22. toukokuuta – 23. kesäkuuta
BMW PEGO Golf School haastaa yhdessä BMW Suomen kanssa kaikki aloittelevat golfarit (HCP 40+) innostumaan lajista ja pelaamaan viisi 9 reiän kierrosta juhannukseen mennessä. Haasteen suorittaneiden kesken arvotaan pelioikeus voittajan kotikentälle.
Srixonin kesähaaste – Haasta Srixonin Finnish Tour-pelaajat! 1.-30. kesäkuuta
Saatko yli 50 % avauksistasi väylälle yhden kierroksen aikana? Haasta itsesi lisäksi Srixonin Finnish Tour-pelaajat Srixonin kesähaasteessa! Haasteen leaderboardilta voit seurata reaaliajassa kenellä on Suomen tarkimmat avauslyönnit. Suorittamalla haasteen voit voittaa upeita Srixonin tuotepalkintoja.
Katso lisää Golf GameBookin mobiilisovelluksesta tai nettisivulta www.golfgamebook.com
Sovellus voidaan ladata App Storen kautta iOS:lle ja Google Play kautta Androidille.
18. väylä
Yhteystiedot
Kurk Golf, Lake, 4. väylä.
Kustantaja / Publisher:
Tarvonsalmenkatu 15 02600 Espoo Finland golfgamebook
Päätoimittaja, perustaja / Editor-in-chief, Founder Mikko Manerus Senior editor Tero Parkkinen
Suunniteltu ja julkaistu yhteistyössä palkitun sisältötoimisto ericin kanssa
Designed and published by award-winning content agency, eric.
Creative Director Simon Campbell Content Director Alex Mead Business Director Jane Ditcham
Avustajat / contributors: Katja Teinilä, Juha Hakulinen, Johannes Vähätalo, Joonas Jussila, Alex Mead, Olga Poppius, Juho Mahosenaho, Lassi Pekka Tilander